Norfolkinaraukaria (Araucaria heterophylla) on kotoisin Norfolkinsaarelta. Kasvi tuotiin Eurooppaan viljeltäväksi sen jälkeen kun kapteeni James Cook löysi kuusen Australialle kuuluvalta saarelta vuonna 1774. Huonekasvina araukaria jää alle kaksimetriseksi, luonnossa se kasvaa n. 60 metrin korkuiseksi. Huonekasvina kuusesta innostuttiin 1800-luvulla, jolloin kauppapuutarhat sekä Saksassa että Belgiassa alkoivat tuottaa huonekuusen taimia suuressa määrin. Suomessakin araukariasta tuli suosittu huonekasvi 1800-luvun puolivälissä ja se säilytti suosionsa aina 1900-luvun alkuvuosikymmenille asti. Vähitellen tämä entisaikojen erikoisuus kuitenkin jäi unohduksiin, mutta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa huonekuusi oli vielä yleinen. Vaikka Leena Arkion mukaan 1800-luvun loppupuolen säätyläiskotien tärkein huonekasvi olikin palmu, myös norfolkinaraukarian suosio vuosisatojen vaihteessa oli lähes yhtä suuri kuin erilaisten palmujen. Huonekuusen etu moniin palmuihin nähden oli sen koko. Koska kuusi vei yleensä palmua vähemmän tilaa, sitä voitiin kasvattaa pienemmissäkin asunnoissa. Tästäkin huolimatta huonekuusi on tunnettu tyypillisenä herrasväen kasvina. A. A. Parvela lukee huonekuusen mm. atsalean, kamelian, saniaisen sekä joidenkin palmujen ohella sellaisten huonekasvien ryhmään, joita vaativuutensa takia on kasvatettu lähinnä vain säätyläiskodeissa. (Parvela 1930, kts. Arkio, 96.)
Kodin ruukkukasvit –teoksessa vuodelta 1927 mainitaan Araucaria excelsa, eli ”lehtimänty”. Teoksen mukaan tämä havupuu on erinomainen huonekasvi jo senkin takia, että sitä voidaan menestyksellä kasvattaa pohjoisellakin ikkunalla. Kodin puutarha vuodelta 1935 esittelee huonekuusen (A. excelsa) yleisimpien ruukkukasvien joukossa ja Uusi puutarhakirja toteaa vielä 1950-luvulla ”araukaarian” (A. excelsa) olevan hyvin suosittu asuinhuonekasvi. A. excelsa on nykyään A. heterophylla ja se tunnetaan suomeksi yleensä nimillä norfolkinaraukaria, huonearaukaria tai huonekuusi. Huonekuusi vaatii tarkkaa hoitoa ja tietynlaista ympäristöä menestyäkseen, minkä vuoksi sen kasvattaminen nykyisissä keskuslämmityskodeissa on vaikeaa. Jopa uunilämmitteisissä asunnoissa kuusesta saattoi Pentti Alangon ja Pirkko Kahilan mukaan tulla hyvinkin nopeasti hontelo ja harvaoksainen, jos sen hoidon suhteen ei oltu tarkkoina. Lisäksi kuusi menettää ilman viileässä vietettyä talvilepokauttaan helposti kauniin muotonsa, kun se lämpimässä pyrkii kasvamaan talvellakin. Koska myös kuusen lisääminen sekä siemenistä että latvapistokkaista vaikuttaa olleen aikanaan haastavaa (esim. Kodin ruukkukasvit –teoksessa suositellaan ostamaan valmiita kasveja suoraan puutarhureilta), sen vähittäinen katoaminen huonekasviemme joukosta on ymmärrettävää. Vielä joitakin vuosia sitten huonekuusiin saattoi törmätä lähinnä esimerkiksi museoissa ja talvipuutarhoissa. Viime vuosina huonekuusi on kuitenkin tehnyt paluun puutarhamyymälöiden ja kukkakauppojen valikoimiin. Kuusia on nykyään markkinoilla erityisesti joulun aikaan, kun niitä kaupataan vaihtoehtona perinteiselle, isolle joulukuuselle.
Pieniä huonekuusia on nykyään taas saatavilla puutarhamyymälöissä.
Lähteet:
Alanko, Pentti & Kahila, Pirkko 1994. Ukonhattu ja ahkeraliisa. Perinteiset koriste- ja hyötykasvit. 310-311.
Arkio, Leena 1993. Rakkaat vanhat huonekasvit. Ikkunapuutarhan historiaa Suomessa. 82-86, 96, 100.
Idman-Tigerstedt, A.-M. 1927. Kodin ruukkukasvit. 45-46.
Ranta, Anu 2010. Hienohelma ja vanhapoika. Rakkaat huonekasvit. 18-19.
Räty, Ella (toim.) 2012. Viljleykasvien nimistö. Kulturväxternas namn. 26.
Salonen, Frans & Haapanen, Arvo 1950. Uusi puutarhakirja. II nide. 265.
Salonen, Frans & Jaatinen, K. 1935. Kodin puutarha. 358-359.
muistojen kasvit 